Olen elänyt nyt viikon ulkomailla. Ulkomaalaisena. Maassa, jossa hedelmät ja vihannekset maistuvat tuoreemmilta kuin Alepan hevi-osastolta ostettuna, sillä täällähän ne oikeasti kasvavat. Mutta sen sijaan, että olisin mennyt tutkimaan pikkukauppojen valikoimia ja ihastelemaan lähikauppojen tuttavallista ilmapiiriä, olen halunnut suunnistaa supermarkettiin.

Loistelamppujen alla itsestään aukeavista porteista astuessani koppaan kouraan tutun muovikorin. Kansainvälisten tutkimusten mukaan ensimmäinen asia, joka asiakkaan marketissa sytyttää, on vaikutelma tuoreudesta. Siksi täälläkin porttien eteen on aseteltu kukkapuskia ja värikkäitä hedelmiä (vaikka kaksi viikkoa joulun jälkeen kaiuttimista soi yhä Jingle Bells). Siksi hevi-osastot ovat kaikissa maissa aivan takuulla siinä ensimmäisenä. Ihanan tuttua! Ihan samat hedelmät siellä tervehtivät kuin S-marketissa. Ihanaa! Sitten ovat kala- ja lihatiskit, kuivaelintarvikkeet, hygieniatuotteet ja perällä kylmäosasto. Leipomot ovat erikseen. Jotain valkoista leipää on tuoreena, muovipussissa.

Valikoimista voisi jaaritella loputtomiin, sillä marketit eri maissa ovat olleet minulle aina kiva indikaattori tuttuuden näennäisyydelle länsimaisessa kulttuurissa. Siksi menen aina mielellään markettiin. Marketissa tajuaa kulttuurien hienovireisyyden ja ihmisten arvostukset.

Lissabonissa kala- ja lihatiskit ovat olemassa, koska niitä arvostetaan. Lihatiskiltä saa juttuja, joita Helsingissä täytyy hakea hallista; kokonaisia eläimiä, päitä, raajoja. Kalatiskillä pötköttää jäiden seassa hopeakylkisiä, isosilmäisiä otuksia ja outoja merihirviöitä. Kokonaisina. Ihmiset tietävät, mitä niille tehdään, jotta tuloksena on ihana koti-illallinen. Osaisinpa joskus.

Ihmisillä on siis aikaa ruuan valmistukseen. Totta kai voidaan sanoa, että Portugalissa ei ole eineksiä niin paljon kuin Suomessa, koska naisten odotetaan käyttävän aikaa ruuan valmistukseen sen sijaan, että olisivat töissä - tai vaikka olisivatkin, joka tapauksessa. Voi myös olla, että eineksistä ei saa niin hyvää kuin se ruoka on, jota ihmiset odottavat nauttivansa päivän päätteeksi yhdessä pöydän ääressä, hetkenä, joka on päivän tärkeimpiä.